maanantai 17. helmikuuta 2020

Oi Maamme - Valokuvia Suomesta -näyttely ja Aavan meren tällä puolen -kirja

Lasipalatsin taidemuseossa kävin katsovassa kiintoisan Oi Maamme - Valokuvia Suomesta ( 9.5. - 30.9.2007 ) valokuvanäyttelyn, jonne oli koottu milteipä tärkeimmät kotomaiset valokuvaajat – tosin suosikkini Kari Riipinen nimistä valokuvaajaa lukuun ottamatta, valitettavasti. Toinen suosikkini Stefan Bremer oli onneksi sentään edustettuna, ja hänen teoksensa erosivat selkeästi, koska ne kertoivat 1980-luvun uudesta, kaupunkilaisesta ihmistyypistä, joka näytti ikävystyneeltä savuke sopivasti asteltuna sormilleen.

Olimme palanneet flanööreihin, näihin dandyihin, joille koko maailma oli näyttämö. Osa kuvista oli silkkaa sen aikaista uusromantiikkaa, goottilaisuutta, film noiria, uudenlaista poseeraamista - kenties Einstein A Go Go klubilla kuvattua…

Mutta Bremeriä lukuun ottamatta kaikki muut kuvasivat mennyttä suomea, puhdasta maaseutua, mummoa kissaa taistelevia metsoja pystykorvaa, ja muuta tuttua, uniikkia ja rauhallista aitoutta – joka kohta on mennyttä.

Hiljainen on kyllä tie…. Hellyttävin oli tulkitsemani pakkaskuva kylän ainoasta punkkarista puhelinlankatolppaa vasten seisomassa. Ketä hän odottaa? Vallankumousta kulttuuriin? Ovatko nämä viimeiset kuvat aidosta suomesta?

Koska nykyään eletään hirveän ahdasmielistä aikaa, ja heti televisiossa, radiossa, netissä ja lehdissä määritellään mitä saa sanoa, mitä ajatella, ja eritoten miten pukeutua, mikä näyttää naurettavalta, ja mikä on vanhanaikaista. Järkyttävää. Varsinkin kun nyt muotia olevat huvittavat kietaisumekot ovat aivan selviä vanhan ajan navettatakkeja. Ja pari vuotta sitten tuli muotiin leopardikuvioiset kumisaappaat.

Palaammeko maalle? Katselen [Kiasman] näyttelykirjaa Aavan meren tällä puolen, vuodelta 1998.

Teoksessa on mukana valokuvien lisäksi ainakin suosikkini Sirpa Alalääkkölän maalauksia, Aki Kaurismäen elokuvien stillkuvia, anarkiaa & poptaidetta, Eija-Liisa Ahtilan elokuvainstallaatiota, ja mukana on mm Mieskuoro Huutajat.

Muistan, kuinka luin pohjoisessa paikallista arvostelua otsikolla muistaakseni jotensakin näin Voi Anni, minkä teit, ja kyseessä oli Rosa Liksomin teos Roskaa ( 1991 ) . Pohjoisen pysähtynyttä, ja hyvin syönyttä kulttuuritoitotusta siis "arvostelua" suorastaan nolotti lukea, miten voi olla, että sarjakuvakirja on heille liian modernia!

Samoin oli huvittavaa lukea rivien välistä, ja välillä riveiltäkin, artikkelia Sirpa Alalääkkölästä, jossa niin kehuttiin näitä "uusia" muistaakseni juuri asuinpaikassaan Uudessa-Seelannissa tekemiään maalauksia suomalaisten kesänvietosta, verrattaessa niitä näihin sadomasokistisiin, aiempiin teoksiin. Onko kulttuurin arvostelijat ja puolesta puhujat näin takapajuisia ja vanhan aikaisia, ennen kaikkea ahdasmielisiä??

Että Liksomin sarjakuva kirjana, sarjana kuvista, ja Alalääkkölän sadomasokismin näkökulmasta toteutettu uusintaversio kalevalalaisesta Ainon ryöstö – aiheesta nimeltään Aino-triptyykki ( 1988 ), sekä Teräspiikit –sarjakuva-albumi ( 1987 ) on jotakin pelottavaa, tai jota ei vielä uskalleta sanoa taiteeksi. Jotenkin tekstistä tuli sellainen kuva, että nainen saa kannustusta vain lapsia tehtyään, kun taiteensa aiheensa on supisuomalainen, ei ketään loukkaava lomanvietto, kuten oli Alalääkkölän myös maittavana aiheena hänen toimiessaan vuoden jazztaiteilijana 2002, eikä suinkaan sadomasokismi tai graafinen novelli. Pyh. Mutta se nurkkakuntien kuppakunnista.

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Making of Iron Sky -näyttely Helsingin Taidemuseossa 5-10-2012

Iron Sky exhibition or The Making of Iron Sky -exhibition at Helsinki Art Museum, Tennispalatsi, Helsinki 05.10.2012. The Making of Iron Sky -näyttely. Näyttelyssä oli kattavasti ja monenkirjavasti kuvakässäriä, propseja ja pukuja, steampunk tai paremminkin dieselpunk-komentosiltaa, namikkaa, napsutinta ja nappulaa myöten. Välillä olo oli kuin teollisuusvakoilijalla kun katsoi  Götterdämmerungin piirustuksia... Muutama kuva Olympus-kamerasta, merkkiä FE180/X745, joka ei kovin kummoinen pokettikamera ole. Mutta näillä mennään. Tää ei ollut ilmainen, muistaakseni, koska maksoin museolipun verran, mutta HAMilla on ilmaisiltoja kyllä kun tsekkaa verkosta. Mukavia muistoja ja nostalgiaa. Ennen 2000-luvulla vihasin blue screen ja green screen -taustoilla tehtyä elokuvaa, mutta nykyään en, koska se on nin ekologinen ja eettinen valinta. Työtä voi rytmittää, siirtää ja jakaa eri maihin, eikä autoja tarvi rikkoa eikä polttaa. Siniristilippu heiluu - ei natsin tahtiin, vaan etttä perkele, torille! Koska kaikki taide on oikeasti monikulttuurista, yhteinen kokemus. Tässä elokuvan muodossa.  Photos by Satu Ylavaara Photography 2012:



Iron Sky näyttely

© Satu Ylavaara Photography 2012



ja tämä oli vallan toisesta näyttelystä :)

Eilisen Helsingissä talvet oli talvia: mustavalkoiset valokuvani, osa 2

Sokerihuurretut puut näyttävät lavasteilta. Tässä päivämäärältä 12.01.2010 Espan puistosta, ja Vallilan kirpputorilta (jääpuikot, matinparrat ) talven kuvasatoa, yli kymmenen vuoden takaa:  Eilisen Helsingissä talvet oli talvia: mustavalkoiset valokuvani, kamerana Panasonic DMC-TZ5 eli eka Lumixini. Photography by Satu Ylavaara Photography 2010:



© Satu Ylavaara Photography 2010


Tunnisteet: Eilisen Helsingissä, eilisen Helsinki, Helsinki, nostalgia, Satu Ylavaara Photography, snow, talvet oli talvia, talvi, winter wonderland, Winter wonderland Helsinki,

© Satu Ylavaara Photography 2010

Eilisen Helsingissä talvet oli talvia: mustavalkoiset valokuvani

Sokerihuurretut puut näyttävät lavasteilta. Tässä päivämäärältä 12.01.2010 Uspenskin katedraalin, ja puiston, joka ei ollut vielä Tove Janssonin, eikä kenenkään muunkaan naisen puiston, kuvasatoa, yli kymmenen vuoden takaa:  Eilisen Helsingissä talvet oli talvia: mustavalkoiset valokuvani, kamerana Panasonic DMC-TZ5 eli eka Lumixini. Photography by Satu Ylavaara Photography 2010:







© Satu Ylavaara Photography 2010




maanantai 15. huhtikuuta 2019

Eilisen Helsingissä talvet oli talvia

Sokerihuurretut puut näyttävät lavasteilta. Nyt minulla on aivan väärät ulkomuistit matkassa, joten näillä kuvilla mennään. Painotus on ekologisessa matkailussa, kävellen ja julkisissa kulkuvälineissä, puistoissa ja lumituiskuissa valokuvaten, kirjoittaen muistiin, tallentaen kaupungin historiaa. Muistikorttien, ulkomuistien, diskettien ja cd levyjen kuvat eivät valehtele, niissä on oikea aikaleima - jos kello on ollut oikeassa. Tässä päivämäärältä 11.01.2010 kuvasatoa, yli kymmenen vuoden takaa: kamerana Panasonic DMC-TZ5 eli eka Lumixini. Photography by Satu Ylavaara Photography 2010:

nämä kuvat yllä ovat käsiteltyjä, pikkasen sävyä lisätty, Hakaniemen kauneutta

nämä yllä olevat kuvat kaksi kalpeata kuvaa ovat käsittelemättömiä eli #nofilter, mutta pienennetty tietenkin verkkokokoon, mutta laitan tälle myös kuvia, johon kaivataan sävyjä 


© Satu Ylavaara Photography 2010