perjantai 22. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän etkot 5.12. Helsingissä

Huomenna on Suomi 100! Suurkirjasto rakentuu - toivottavasti siellä on myös kirjoja ja työrauhaa kirjailijoilla ja tutkijoille. Kansalaistorilla alkaa kohta kuhina, kuvat siis 05.12.2017. Pertti Kurikan Nimipäivät Ei myytävänä! -tapahtumassa 5.12.2017

Todella komeat, liikuttavat ja aidosti punkit Suomi 100 itsenäisyyspäivän etkot 05.12.2017 Kansalaistorilla, siinä eduskunnan edessä. Jaossa oli ilmaista glögiä ja paukkujyviä ja Pertti Kurikka toimi dj:nä, ja kuulimme hienoa musiikkia, kuten Belaborista Ja Nirvanaa.

Tummissa kuvissa katsotaan Kiasmasta Kansalaistorille, mielenilmaukseen ja leppoisaan tapahtumaan, joka oikeasti on kohdistettu eduskuntaa kohti.

Minun etkoni alkoi aamulla Tuntematon sotilas -elokuvalla valkokankaalta, sitten naisjohtajat esiin -näyttely ja seminaari, paneelikeskustelu, ja sitten Pertti Kurikan Nimipäivät.

Pertti Kurikka soitti levyjä makasiinien edessä kauniissa illassa ennen kuin Pertti Kurikan Nimipäivät heitti viimeisen keikkansa. Illalla näimme myös elokuvateatterissa leffan Tokasikajuttu, joka oli mainio, mutta haikeampi matka näiden hienojen ja siloittetelemattomien sällien maailmaan iloineen ja suruineen.


Musiikkitalolla tarjoiltiin ilmaiset kaffet ja nisut, hienoa!





















Itsenäisyyspäivän etkot 5.12. Helsingissä, myös Twitterissäni:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti