Vampyyrien tanssi taulut Peacock-teatterilla 12.04.2016

12.04.2016 olin Teatterikorkeakoululla luennolla Ilman lupaa: seminaari luvattomasta julkisesta taiteesta, ja ruokiksella paukahti puhelimeen uutinen, että illan Vampyyrien tanssi musikaalin näytökseen on piletit puoleen hintaan. No minähän menin, taas kerran. Kyseessä on helposti lähetyttävä työ, joka pohjautuu elokuvaan, kauhukomediaan Roman Polanskin Vampyyrintappajat - anteeksi hampaanne ovat niskassani. Joka on loistava elokuva, parodioi klassista Hammerin kauhuromantiikkaa ja kauhua, jota tehtiin vasta 10 vuotta ennen tätä elokuvaa. Eli jo tuossa ajassa kauhu muuttui osin komediaksi 60-luvun lopulla. Osin zombie-elokuviksi kritiikkinä Vietnamin turhaan sotaan. Osin mielenhajoamiseksi kuten Polanskin Inho. Erinomainnen suomalainen toteutus, jossa kaikki on paikoillaan. Koska Helsingin kaupunginteatteri oli evakossa Peacock-teatterilla, Linnanmäellä. Ah niitä aikoja. Kävin katsomassa esitystä useamman kerran. Sääli, ettei se pyörinyt pitempään. Itse olen mm teatteribloggaaja, enkä välitä ollenkaan näytelmien kritiikistä, koska hommaan liput haluamiini näytöksiin aina kuukausia ennen - ainakin ennen koronaa. Eniweis halitulirei, sillä tämä musikaali sai Hesarilta täydet viisi tähteä. Ihan aiheesta. Linnanmäki tilana on mukava, siinä on nostalgiaa, iloa, väristyksiä ja jännityksiä. Vähän puista kolhoutta, mikä sopii transylvanialaisiin linnoihin, viittoihin, korsetteihin ja kynttelikköihin. Ja Peacockissa on hauska käydä kun Lintsin varsinainen huvipuisto on huhtikuun puolvälissä kiinni. Itse on kauhun suurkuluttaja, monessa suhteessa, ja myös gotiikka ja kauhuromantiikka on lähellä mustaa sydäntäni, niin vampyyrien ylivertaisuuden ja haavoittuvaisuuden, loputtoman yksinäisyyyden vuoksi. Kuten myös goottilaisuus myös arkkitehtuurissa, mm Lontoossa, ja uusgotiikka. Samoin kirjallisuudessa ja taiteissa. Yliluonnollisuus, tuonpuoleisuus. Estetiikka, aistillisuus.