torstai 23. joulukuuta 2021

Gloria oli upea ja nuari kulttuuripaikka, jossa oli keikkoja, mm Mortiis, sekä leffoja kuten Night Visions festari, sekä Lowlife -leffaklubi

Gloria oli upea ja nuari kulttuuripaikka, Hesassa, Helsingissä, Pikku-Roballa, jossa oli keikkoja, mm Mortiis, sekä leffoja kuten Night Visions festari, sekä Lowlife -leffaklubi, Low Life,  jossa oli ilmaisia leffoja tietyllä teemalla, eli yhtenä päivänä, tahi ehtoona, olikohan sunnuntai oli sekä Amerikan Psyko että Pii, ja teemana miehen pakkomielle. Sen sijaan Princen Purple Rain oli niin tolkuttoman huono, seksistinen ja lapsellinen 2000-luvulla, että lähdin kesken kaiken pois, vaikken koskaan kävele elokuvasalista kesken pois. Ylivoimaisesti eniten ihmisiä käveli pois Caspar Noen elokuvasta Enter the void tuolta Finnkinon salista, maksullisesta elokuvanäytöksestä. Toverilla oli pari elokuvalippua jäämässä käyttämättä yhtenä iltana, niin kävin katsoon ehtoon lopuksi Enter the Void, ja sitä ennen jonkun muun. Tämä kuva kuitenkin 10.05.2011, ja julisteessa Cleaning Women. Low Life oli ilmaisia elokuvia kolme kappaletta peräkanaa koko leppoisan sunnuntain, vai mikäköhän päivä se oli, 2000-luvun suht alussa, mutta kahvilasta sai ostaa karkkia ja poppareita, eli ei ihan kynsille tullut lafkalle. Tuli mieleen 90-luvulla kun Pikku-Roballa en päässyt ine koripallotossuissa jonnekin ravinteliin. Oi aikoja! Toisaalta Tukholmassa 2000-luvulla en päässyt ravintolaan sisään, koska portsarin mielestä olin pukeunut vain korsettiin... Mekkohan se tietenkin oli, mutta kuinka ruåtsalaiset ovatkaan snobeja!


Täsä Mortiis keikalla, olikohan Gloria vai Nosturi, pimiää kuitenkin, silmillemme, ja vuosi oli 2004. Yksi niistä keikoista. 
sittemmin Mortiis on esiintynyt ilman peikon korvia ja noidan nenää. Nosturikin on tuhottu. Oi niitä aikoja kun oli keikkoja ja paikkoja. No, onneksi kävin. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.