" näin huutaa jalkani turvonneet, asfaltissa kahlanneet " Hassisen Kone: Levottomat jalat.
Tätä muistomerkkiä kuvaan usein, tai joskus. Kun tulen elokuvista, valkokankaan ääreltä, toisenlaiseen pimeyteen, iltaan, merenrantaan, ja vaikkapa tämän ohi. Ihmettelen somevihaa, naisvihaa, muutakin vihaa. Kansanmurhia, etnisiä puhdistuksia, holokaustin kieltämistä. Tiedon sabotointia. Sekä tietysti rauhaa, rauhaa, keskustelua ja sananvapautta. Ilmaisunvapautta. Itsensämääräämisen vapautta. Vapaautta päättää omasta vartalostaan. Inhimillisyyttä, joka ei välttämättä ole hyvä sana, kun se jättää eläinten myötätunnon pois. Pet Shop Boysien piisi Go West soi ehkä mielessä, se versio Village Peoplen viisusta. Jossa oin monia kerroksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.