Näytelmä alkaa kuten Saiturin joulu, tuo Dickensin Joululaulu, vai mikä lie Joulutarina. Ollaan pimiässä, vain kynttilän valossa, teatterin johtajaa pelottaa, ja kynttelikkö tärisee, ja kummallinen olento saapuu teatteriin, paha henki, punatuin huulin. No sehän on Suomen hauskin mies mekossa ja korkokengissä - näyttelijä ja punapäällikkö Toivo Parikka jolla on Kuala Lumpurin kokoinen ego. Vähintäänkin. Martti Suosalo on kovassa vedossa sanavalmiina teatterinjohtajana - jota epäillään myös punaisten päälliköksi. Ja eip aikaakaan, kun myös Parikkaa soudetaan Iso-Mjölön saarelle, vankileirille. Siellä on jo muutkin näyttelijät. Erityistä skismaa hänellä on iltanäyttelijä Johanssonin (Jari Pehkonen ) välillä, hän kun on kiihkein punakaartilainen, tai ainakin punainen, joka ei lahtareille kekkuloi. Juonenkäänteet heittelehtivät pisteeseen, jossa vankileirin näyttelijät joutuvat Svinhufvudille, ja saksalaishärralle henkensä edestä. Naurattakaa, olkaa hauskoja, tai teidät ammutaan.
Bloggaajat ja kriitikot eivät ole näin julmia. Tai bloggaajat eivät ainakaan.
näin ajattelin maaliskuussa 2018
Suomen hauskin mies oli eilen lavalla, ja esiinty ku viimestä päivää
Jari Pehkosen huvinäytelmän Mannerheim-hahmo on vertaansa vailla - vaikka Asko Sarkola tekee sen hillitymmin suurella lavalla.
Rauno Ahosen lavatyöskentelyä seuraa mielellään, kaikki se turhamaisuus, kopeus ja monarkian kannatus, aatelisuuden ihannointi, ja sadistisuus yhdistettynä äkkipikaisuuteen, tyhmyyteen ja kouluttamattomuuteen.
Räätäli Siikanderin ( Mikko Reitala ) ryhti kertoo kaiken pelosta, ja epävarmuudesta koska saa kuulan niskaan. Vasta tällä kerralla hoksasin, että hän näyttelee myös toista roolia! Menen yleensä teatteriin säkki päässä, kun katson ensimmäistä kertaa näytelmän, ja vasten sen jälkeen haen matskut ja mielleyhtymät, ohjelmavihkoset ja haastattelut.
Varsin virkistävää oli myös saunakohtaus, mitä luultavimmin vankileireillä ei saanut peseytyä, taudit levisivät. Ja valkoiset kiduttivat punaisia vankeja mm ruualla, antamalla sitä liian vähän, sekä sadisteina he antoivat liian niukkoja ruoka-annoksia, jossa "ruoka" oli teräväkulmaista luita jne, joka rikkoi vangin sisuskaluja.
Mutta takaisin harvinaiseen saunakohtaukseen, siinä banjonsoittaja ( Mikko Reitala ) oli banjonsa takana samanlaisessa asussa kuin Joel Melasniemi eräällä festarilla aikoinaan Ultra Bran kitaran takana eli ilman rihman kiertävää. Harmi, ettei olleet kumpikaan huuliharpisteja...
Monenlaista huumoria käytetään, jopa puujalkavitsejä, kirjaimellisesti. Musiikkina ja esityksinä on kuplettia ja chansonia, synnytyskohtauksen huuto on punkkia ja välillä rellestetään kuten Gogol Bordello. Klezmerin sävyjäkin kuullaan, junttihuumoria, puskafarssia ja nummisuutareita. Poliittista satiiria tulee ja ilkeää roustausta, grillausta. Parikka on sellainen lööperin suoltaja että, puhuu itsensä pussiin ja pussista pois. Siellä on Mysteerio Buffoa ja sketsihahmoa.
Luulin, että olisin itkenyt enemmän, koska tämä oli komedia, kuten Tsehovin lokkikin oli komedia. Ilkeältä tuntui palata historiassa sata vuotta taaksepäin ja todistaa mitä Helsingissä tapahtui. Lahtarit pystyttivät kuolemanleirejään siis vankileiriä saareen. Tästäkin vitsaillaan ja viitataan Korkeasaareen... Mutta kuulin esityksissä erilaisia nauruja ja höröttelyjä.
Ennen vappua järjestetään punavankiristeily, jossa käydään näillä vankipaikoilla. Valokuvaan ja bloggaan aiheesta myöhemmin.
Naistenpäivänä 8.3. olimme Töölön kirjastossa jossa oli seminaari vuoden 1918 naisista. Mielelläni seminaariin osallistuin vaikka kolmesta esiintyjästä yksikään ei kertaakaan maininnut sanaa luokkasota. Vaikka sitähän se tietenkin oli. Köyhät, punaiset, työläiset vastaan porvarit, lahtarit, valkoiset, rikkaat, etuoikeutetut.
Mutta muistan jäätelökesää 1995, kauan on aikaa siis, silloin näin Suokissa Ryhmiksen Romeo ja Julia näytelmän, joka iski minuun kuin nappi otsaan ja haikeuden koiperhonen lehahti tammikaapista... Suosalo Romeona ja minä olin katsojana. Ja tällä tiellä ollaan.
Näin tämän esityksen Helsingin kaupunginteatterin vapaapiletillä, kiitän ja nöyrästi, mutta kun kiittää ja kumartaa, niin silloin aina pyllistää vastakkaiseen suuntaan.
Paitsi kun niiaa.... Nautin eilenkin miehistä mekoissa - siis myös teatterin lavalla, ja esityksen aikaan... Milteipä sama kaarti veivaa Rakastunut Shakespeare näytelmää suurella lavalla, ja ne varmasti sopivat toisilleen, välillä hömppää, ja välillä historiaa.
Rauno Ahosen lavatyöskentelyä seuraa mielellään, kaikki se turhamaisuus, kopeus ja monarkian kannatus, aatelisuuden ihannointi, ja sadistisuus yhdistettynä äkkipikaisuuteen, tyhmyyteen ja kouluttamattomuuteen.
Räätäli Siikanderin ( Mikko Reitala ) ryhti kertoo kaiken pelosta, ja epävarmuudesta koska saa kuulan niskaan. Vasta tällä kerralla hoksasin, että hän näyttelee myös toista roolia! Menen yleensä teatteriin säkki päässä, kun katson ensimmäistä kertaa näytelmän, ja vasten sen jälkeen haen matskut ja mielleyhtymät, ohjelmavihkoset ja haastattelut.
Varsin virkistävää oli myös saunakohtaus, mitä luultavimmin vankileireillä ei saanut peseytyä, taudit levisivät. Ja valkoiset kiduttivat punaisia vankeja mm ruualla, antamalla sitä liian vähän, sekä sadisteina he antoivat liian niukkoja ruoka-annoksia, jossa "ruoka" oli teräväkulmaista luita jne, joka rikkoi vangin sisuskaluja.
Mutta takaisin harvinaiseen saunakohtaukseen, siinä banjonsoittaja ( Mikko Reitala ) oli banjonsa takana samanlaisessa asussa kuin Joel Melasniemi eräällä festarilla aikoinaan Ultra Bran kitaran takana eli ilman rihman kiertävää. Harmi, ettei olleet kumpikaan huuliharpisteja...
Monenlaista huumoria käytetään, jopa puujalkavitsejä, kirjaimellisesti. Musiikkina ja esityksinä on kuplettia ja chansonia, synnytyskohtauksen huuto on punkkia ja välillä rellestetään kuten Gogol Bordello. Klezmerin sävyjäkin kuullaan, junttihuumoria, puskafarssia ja nummisuutareita. Poliittista satiiria tulee ja ilkeää roustausta, grillausta. Parikka on sellainen lööperin suoltaja että, puhuu itsensä pussiin ja pussista pois. Siellä on Mysteerio Buffoa ja sketsihahmoa.
Luulin, että olisin itkenyt enemmän, koska tämä oli komedia, kuten Tsehovin lokkikin oli komedia. Ilkeältä tuntui palata historiassa sata vuotta taaksepäin ja todistaa mitä Helsingissä tapahtui. Lahtarit pystyttivät kuolemanleirejään siis vankileiriä saareen. Tästäkin vitsaillaan ja viitataan Korkeasaareen... Mutta kuulin esityksissä erilaisia nauruja ja höröttelyjä.
Ennen vappua järjestetään punavankiristeily, jossa käydään näillä vankipaikoilla. Valokuvaan ja bloggaan aiheesta myöhemmin.
Naistenpäivänä 8.3. olimme Töölön kirjastossa jossa oli seminaari vuoden 1918 naisista. Mielelläni seminaariin osallistuin vaikka kolmesta esiintyjästä yksikään ei kertaakaan maininnut sanaa luokkasota. Vaikka sitähän se tietenkin oli. Köyhät, punaiset, työläiset vastaan porvarit, lahtarit, valkoiset, rikkaat, etuoikeutetut.
Mutta muistan jäätelökesää 1995, kauan on aikaa siis, silloin näin Suokissa Ryhmiksen Romeo ja Julia näytelmän, joka iski minuun kuin nappi otsaan ja haikeuden koiperhonen lehahti tammikaapista... Suosalo Romeona ja minä olin katsojana. Ja tällä tiellä ollaan.
Näin tämän esityksen Helsingin kaupunginteatterin vapaapiletillä, kiitän ja nöyrästi, mutta kun kiittää ja kumartaa, niin silloin aina pyllistää vastakkaiseen suuntaan.
Paitsi kun niiaa.... Nautin eilenkin miehistä mekoissa - siis myös teatterin lavalla, ja esityksen aikaan... Milteipä sama kaarti veivaa Rakastunut Shakespeare näytelmää suurella lavalla, ja ne varmasti sopivat toisilleen, välillä hömppää, ja välillä historiaa.
näin ajattelin kun näin ensimmäistä kertaa:
Lahtarin orsiilla tavataan, vai mitä Suomen hauskin mies?
Suomen hauskin mies taas kertoo hirtehisesti komediana, millaista oli olla punavankina, näyttelijänä Iso-Mjölön saarella, ei kaukanakaan herrojen Heltsingistä. Oliko Suomenlinnan vankileiriltä nouseva ruumiiden löyhkä joka kantautui mantereella, parin kilometrin päähän Helsinkiin?
Vangit, näyttelijät, joutuvat tekemään komediaa yleisölle, joka ampuu joukon, jos ei naurata.
Katsoin tämän näytelmän omalla lipullani ja rahallani. Kirjoitan lisää kun näen produktion uudelleen bloggaajana.
Vappu Nalbantoglu on erityisen kylmäävä valtakunnan ensimmäisenä naisena, puolisonsa saapastelija Rauno Ahonen on myös hieno hahmo, ensin piin kova, sitten vain saksaa osaamaton pölkkypää.
Martti Suosalo. Tarviiko muuta sanoa. Näköjään pitäisi. Nautin tästä näyttelijästä. Näin hänet Roomeona Ryhmiksen kesteatterissa, sitten aiemmin tv:ssä Matkalaukkukostajana ja vaikka minä. Oliko hän Nyhjää tyhjästä porukassakin.
Suosalon itserakas ja -ironinen, kyyninen ja suuren suuri näyttelijä pitää itseäänkin kusipäänä. Siinä mielessä hän on kuin nykyajan länsimainen satndup-koomikko. Joka uskaltaa rikkoa tabuja ja rajoja.
Monenlaisia huumorin keinoja käytetään: on mustaa komediaa, jossa yleensä mies yrittää itsemurhaa tai vastaavan kovan edessä, on puskafarssia, on Shakepearea, on keskikaikaista ilveilyä kun markkinoille saapuivat näyttelijät esittävät arvelluttavia tarinoita kuninkaallisia, on slapstickiä, on Terry Gilliamin Tohtori Parnassuksen kiertävää sirkusta. On ehkä myös Ingmar Begmanin Neidonlähdettä. Sekä Roberto Benignin keskitysleirikomediaa.
Näyttele henkesi edestä.
Kansallistetaterissa pyrii näytelmä Toinen koti, jossa on näyttelijöin ja muusikkoina maahanmuuttajia, pakolaisia, irakilaisia, iraniaisia, ihmisiä. Yksi heistä ei ole saanut lupaa, joten hän on vaarassa, että palautetaan kotimaahan, jossa hänet murhataan. Tämä on suomi 2018.
Suomi 1918 on merkittävä juhlavuosi. Tai on makaaberia puhua juhlasta. Muistamisen ja oppimisen vuosi. Historiallinen vuosi. Minulle tuli ylläyksenä, että myös Torniossa oli kuolemanleiri. Vankileiri.
Paljon lahtarit ovat yritettääneet piilottaa, murhata ja unohtaa papereita ja ihmisiä, ihmiskohtaloita. Olen ollut Helsingissä niin SKS:n kuin Opistotalon tilaisuuksissa, ja kirjakaupoissa ja elokuvateatteri Orionissa, joissa on käsiteltyä uunituoreita tai jo 2008 vuonna ilmestyneitä romaaneja ja tilkintoja tuosta sisällissodasta. Dokumenttielokuvia punaorvoista. Synkkiä, suuria lukuja.
Myös teatterissa kuhisee: olen käynyt katsomassa Erottaja 1917 1918, Kangastus 38 ja nyt tämä. Ja pari päivää sitten oli KOM-teatterissa Veriruusut.
Elokuvia olen katsonut digipoksista, Yle Areenasta ja Elisa Viihteen Aitio-palveusta: Lupaus 1918, Raja 1918 ja Näsilinnan valtaus. Iltapäivälehtien historia-erikoisnumeroissa on julmia kohtaloita. Hesarin Teeman kannessa poseeraa Martti Suosalo. Vakavana.
Silmälasit höyryää saunakohtauksessa - kahdestakin syystä. Koheltavassa menossa on ristiinpuketumista - Ranta-Hese eli Rakastuneen Shakespearen päähenkilö Heikki pukeutuu tässäkin partaan ja mekkon. Muutenkin lavalla on paljon Rakastuneen näyttelijötä.
En tiedä, miten tuleva elokuvaversio Suomen hauskin mies näyttää. Paleface vaan keikallaan paljasteli, että oli ilo olla ilman viiksiä. Siitä päättelin, että näyttelee viiksillä leffassa. Koko näyttelijäkaarti ei ole samaa kuin näytelmässä, mutta murehdin siitä vasta kun olen nähnyt elokuvan ;) Vai oliko ilo.
Mutta.
Mikä on Iso-Mjölö nyt? Turistirysä. Sehän olisi vallan hirtehinen paikka pittää kesäteatteria ;)
Suomen hauskin mies Martti Suosalo ja Suomen sisällissota mediassa ja yleisötapahtumissa 2018:
Martti Suosalon on Suomen hauskin mies - kahdella rintamalla: teatterissa ja valakokankaalla
"Rintamalta voi karata, muttei näyttämöltä. " Martti Suosalo on kautta rantain, rintein, ja aikojeni yksi merkittävimpiä näyttelijöitä minun listallani. Ilta-Sanomat järjesti sisällissotaan liittyvän yleisötilaisuuden nimeltä 1918-tapahtumat tiistaina 10.4. Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä. Tila oli tupaten täysi, ja miltei verinen sisällissota meinas alkaa, kun ei ollunna istumapaikkoja. Meille kaikille. Miltei tuli mieleeni Pastori Sillin aka Erkki Saarelan bravuuri monologi Mysteerio Buffosta, kohdasta Lazarus - miten ihmiset käyttäytyvät joukkotapahtumassa, jossa ei näe niin kertakaikkiaan mitään, ja kaikkien pitäis nähä tuo suuri ihme. Tai ainakin minun! ;)
Valtavan yleisömeren joukossa myös Martti Suosalo ja Anneli Kanto.
" säveltäjä Toivo Kuulan tyttärenpoika Markku Marttinen kertoo Viipurissa sisällissodan melskeissä kuolleen vaarinsa tarinan. "
En ala translitteroimaan huastatteluita, jotka löytyvät verkosta Ilta-Sanomien sivulta: Katso IS:n huippusuosittu 1918-tapahtuma kokonaan linkistä:
" --- näyttelijä Martti Suosalo, joka kertoo sisällissodan vankileirikokemuksiin liittyvästä elokuvasta Suomen hauskin mies. Pääroolia näyttelevä Suosalo kertoo elokuvan koskettavista omakohtaisista taustoista. Historioitsija Teemu Keskisarja ja kirjailija Anneli Kanto johdattavat sisällissodan traagisimpiin tapahtumiin. Helsingin tapahtumassa esiintyy myös säveltäjä Toivo Kuulan tyttärenpoika Markku Marttinen, joka kertoo Viipurissa sisällissodan melskeissä kuolleen vaarinsa tarinan. Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Juha Kanerva kertoo, miten urheilu jakaantui punaisiin ja valkoisiin. Musiikista huolehtii kuplettiorkesteri Sakilaiset ajan sävelmin. " lainaus IS sivulta. Ilta-Sanomien 1918-tapahtumat Helsingissä ja Tampereella tiistaina ja keskiviikkona – suorat lähetykset klo 13
Suomen hauskin mies - Martti Suosalo, vankileirit, Martta Koskinen, Sotilaspoika, Suomi 100, ja moni muu
Suomi 100-teemaan kuuluu ehdottomasti myös vankileireillä kidutettujen ja murhattujen syyttömien, viattomien ihmisten, pasifistien, näyttelijöiden, ja punaisten muistaminen - tuosta kahtiajaosta ei ole pitkäkään aika. Kolikkokohu tuli syystäkin kun joku graafikko keksi laittaa djollarinkuvat silmissä, että kohua tulisi, juhlarahaan kuvan, jossa ihminen murhaa toisen ihmisen. Valkoinen telottaa punaisen. Ja tänä historiankuva meni läpi!
Tässä esitellään Suomen hauskin mies - Martti Suosalo. Satu Ylavaara Photography, valokuvaaja Satu Ylävaara:
Suosaloa olen nähnyt mm Ryhmiksen elikkkä Ryhmäteatterin Romeo ja Julia sekä Lääkäri vasta väkisin -näytelmissä. Teini -ikäisenä minulle kolahti Molière kovastikin. Myöhemmin myös Amadeuksen ajan lisukkeena. 80-luvulla nähtiin sekä Yksi lensi yli käenpesän, että Lääkäri vasta väkisin. Oli hurjaa että koululainen näki kaksi oikeata näytelmää koko kouluaikanaan. Mikä mainio sattuma että ne olivat hyviä!
Suomen hauskin mies on hirtehinen farssi, näkeehän sen jo kuvasta... Professori Ambrosiuksen uus mappi häikäisee yliluonnollisesti
Tänä vuonna olen Ompelijatar-kirjan tiimoilta käynyt kuvaamassa Martta Koskisen asuinpaikkoja Helsingissä - hän on asunut naapurissani! Mutta katos - seinällä ei ole laatta. Martta Koskinen kun on sankari, pasifisti, vastarintaliikkeen jäsen ja viimeinen nainen joka on teloitettu Suomessa. Kävin niillä main missä hänet raukkamaisesti murhattiin Kivikossa, Malmin kulmilla. Kuvasin myös muistomerkkiä Malmin hautausmaalla. Olin tullut hyiseen säähän Stoan kulttuurikeskuksesta kiertävästä pasifistisesta monologista Sotilaspoika - ja oli veteraanien päivä huhtikuussa 2017. Minulla on vielä kuvaamatta Suomenlinnan vankileirit mutta iltahan on vielä noir...
Avajaisissa vasemmalta Antti Timonen, kansikuvapoika Martti Suosalo sekä Mikko Reitala.
Katsoin sinisarjaa Punainen kolmio aikoinaan oliko 2015 telkkarista ja sittemmin sekä Viaplayn että Netflixin suoratoistopalveluista. Sarjassa sivutaan Marttaa mutta pääosassa on Hertta Kuusinen.
Tottahan toki otin myös taidekuvia, symbolisia, abstrakteja, sirpaleisia. Kuten mekin.
Helsingin kaupunginteatterin peruskorjaus on valmis, jiihaa. Maanantaina14.8.2017 talolla oli avajaiset, ja näimme makupaloja tulevista produktioista. hirtehinen farssi, #suomenHauskinMies, #hktfi, #hktavajaiset
Suomi 100 -teema onkin sopiva sekä pönöttämisen että tökkimisen, tutkimisen kohde.
Tässä lainaus hktfin sivulta:
"Elokuu 1918 sisällissodan jälkeen. Yli 80 000 punaista on suljettu vankileireille.
Työväenteatterin johtaja ja koomisissa rooleissa mainetta niittänyt näyttelijä Toivo Parikka (Martti Suosalo) passitetaan pahamaineiselle Iso-Mjölön vankileirisaarelle. Siellä viruvat nälkäkuoleman partaalla myös hänen jäljellä olevat näyttelijätoverinsa.
Teatterilaisia syytetään kirkkoherran murhasta Helsingin valtauksen aikana, ja heidät tuomitaan kuolemaan. Parikka uhmaa kuolemaa vitsailemalla, saaden teloittajansa nauramaan, jolloin leirin komendantti, kapteeni Kalm päättääkin säästää hänen henkensä. Komendantti esittää Parikalle yllättävän ehdotuksen. Huolimatta leirin hyytävän kammottavista oloista hän haluaa teatterilaisten tekevän saareen saapuville arvovierailleen huvinäytelmän. Lehdistön “Suomen hauskimmaksi mieheksi” kutsuma Parikka joutuu elämänsä kovimman haasteen eteen.
Leirisaaren suljetussa maailmassa kerrotaan tarina Suomen synnystä. Isot poliittiset tapahtumat ovat kehyksenä muutaman ihmisen kokemukselle aikakauden vallitsevista ristiriidoista, julmuudesta ja sovinnosta. Teatterin voima, huumori ja armo ovat esityksen tärkeitä teemoja. Komedia kumpuaa sieltä mistä suuri tuskakin."
Leffan osalta:
Suomen hauskin mies - Martti Suosalo vieraana elokuvateatteri Orionissa aisaparinaan Paavo Kinnunen
Ei mitään hätää, sano näyttelijä palavassa sankariperuukissaan - palokäsittelemättömien verhojen palaessa Suokissa ennen näytelmän Taru sormusten herrasta alotusta, muisteli Martti Suosalo Lähikuvassa näyttelijä -tapahtumassa, elovateatteri Orionissa 07.11.2019. Eilen Lähikuvassa näyttelijät #Suomenhauskinmies leffasta Paavo Kinnunen ja Martti Suosalo, joka oli hyvin roolihahmonsa kaltainen veijari, joka muisteli mukavia, mutta piti hahmoansa myös aristokraattisena, pelurina ja takinkääntäjänä. Paavoa nokitettiin keltanokkana. Harjoituksissa pidetään hauskaa, ja mitä synkempi tarina, sitä hurtimpi huumori. Leffassa Suomen hauskin mies neuvotaan näyttelemisestä: hengitä ja kato mitä muut tekevät." Kun pitää lähteä, pitää lähteä komeasti, saappat jalassa ja peruukki päässä. "
Martille näytteleminen pidentää ikää, ja pitää hereillä. Pitää itsestään huolta. ( Pidentääkö nauru ikää, ajattelen, yhteinen nauru? )
Näytteleminen on narkomaniaa, tavallaan, Suosalo sanoo. ( Tavallaan se on molemminpuolista addiktiota, ajattelen, saada, jakaa ? )
Mikä on ensemblen merkitys teatterissa, tuossa absurdissa taiteen lajissa, Martti Suosalo? Miksi teet monologeja? Kuka oli Jalmari Parikka ja mitä kauheuksia Martin pappa joutui kokemaan 17-vuotiaana? Kuka oli Toivo Parikka ja miten hän liittyi Martti Suosalon isoisään? ( Kävin vuonna 2018 koskettavalla punavankiristeilyllä mm Iso-Mjölön saarella, ja Santahaminassa, joka oli järkyttävä laivamatka, katsoa metsää, jonne on haudattu nimettömiä punavankeja. Vierailla saarilla joissa kidutettiin ja murhattiin ihmisiä - 101 vuotta sitten. Ihan tuossa naapurissa. Leffaa ei luonnollisestikaan kuvattu Ison Mjölön saarella. Mutta ei se haittaa. )
Kuinka paljon improvisoit? Suosalo harjoittelee yllättävän paljon. Myöhemmin tulee kysymys, onko castingillä naisituksella, miehityksellä mikä merkitys, että tarkkaan plokataan, siis valitaan ammattinäyttelijät. Tähän Martti uskoo lujasti. Paitsi Niskasen kaheksan surmanluotia, jossa on tavallista rahvasta näyttelijöinä, se on yksi Martin suurista suosikeista.
Sitte puhutaan rahasta ja ajasta. Kuinka ihminen voi venyttää, kasvattaa, muuntaa hahmoansa teatterin lavoilla vaikka joka ehtoo. Mutta elokuvassa ei. Vähän tuli sellainen olo, ettei rahaa eikä aikaa ollut tarpeeksi heidän. näyttelijöiden mielestä. Minusta elokuva oli ja on upea. Niukkuus ja karheus ja harmaus ja haalea sinisyys vaan alleviivaa, hyvällä tavalla. Tiedän, että ollaan suomessa.
Ja en ollut aiemmin huomannut, että elokuvaan tulivat värit vasta kun teatterin lavalla vankileirillä syttyvät valot. Naurata tai kuolet. Ankara yleisö. Mutta niinhön suomessa yleensä...
Paavo Kinnunen heitti hyvän heiton, ettei elokuvanteko Suomessa ole kuin Hollywoodissa. Haen sen tähän joskus.
Teatterin ja elokuvan eroista, mitä tapahtuu kun teatterissa näyttelijä pyörtyy tai ei voi näytellä. vaan hänet täytyy paikata. Siis paikata toisella näyttelijällä. Ennen muinoin vanhan liiton ohjaaja hyppäsi osaan, kun osasi kaikkien replat. Nykyään on myös korvanapit.
Joskus näytöksiä pitää peruuttaa tai lopettaa. Koska niin on parempi.
Paavo muisteli kun joutui pienessä teatterissa pikapaikkaamaan, mutta hänellä oli vain yksi repla. Valse Triste.
Jota hän ei muistanut sanoa.
Martti Suosalon on Suomen hauskin mies - kahdella rintamalla: teatterissa ja valakokankaalla. Ei päivää ilman sisällissotaa osa 1:
Martti Suosalon Parikka oli miltei Suomen tuorein kuningas, egolomaaninen itsensä pussiin ja pussista pois puhuja päivänäyttelijä Parikka, on Suosalon bravuureita. Joita paljonkin olen nähnyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.